| Startti- ja TT-ryhmä |
|
|
|
|
Tavoitteena on saada lapset omaksumaan heti alusta pitäen toimiva ja monipuolinen perustekniikka, jolla pärjää paikassa kuin paikassa ja joka antaa hyvän pohjan lajin harrastamiselle ja esim. ratalaskun ja kumparelaskun harjoittelulle. Tutustumme myös alppihiihdon ja freestylen alalajeihin ja käymme läpi niiden perusasioita lapsille sopivassa tahdissa. Ryhmä pyritään mahdollisuuksien mukaan jakamaan perus- ja jatkoryhmiin, jotta harjoittelu olisi sopivan haasteellista ja tehokasta kaikille. Turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota lasten kanssa rinteillä liikuttaessa. Harjoittelun yhteydessä lapsille opetetaan rinnekäyttäytymisen pelisäännöt käytännönläheisesti, ja rinnesäännöistä keskustellaan aina sopivan tilanteen tullen. Hyvän laskutekniikan harjoittelu parantaa myös harrastuksen turvallisuutta. Luonnollisiin liikkeisiin perustuva hyvä perustekniikka auttaa laskemaan tehokkaasti, mutta myös taloudellisesti ja ergonomisesti oikein. Startti- ja TT-ryhmän laskijat: Salla Fält, Annastiina Oikarinen, Anni Tuovila, Pyry Vartiovaara, Reeta Kallunki, Ville Kallunki, Peppi Keränen, Eemeli Keränen, Oskari Keränen, Sofia Puijola, Joona Kinnunen, Tomi Kinnunen, Attila Tönkyrä, Eemeli Tönkyrä, Vera Kolesnik, Joonas Määttä, Hugo Siekkinen, Laura Karukka, Kusti Vartiainen, Lenni Vartiainen, Henri Putkonen, Lauri Putkonen, Tatu Söderlund, Tatu Torvinen ja Katja Juusola
Startti- ja TT-ryhmän treenit:
Erja Kumpuniemi 0403010221
Niina Sarias 0407367661
TT-ryhmän Valmentajien yhteystiedot: Petri Kallunki 045 78801895 Seppo Keränen 0405584184 Linkki starttiryhmän sivuille: http://sites.google.com/site/rukaslalomstarttiryhmae/ |
Ruka
Kamapörssi
| • Kisa suksia rs-veera 10-04-11 17:41 |
| • Majoitusta Pyhällä rs-veera 10-04-11 17:39 |
| • Ostetaan !! rukaslalom-maarit 31-03-11 08:40 |
| • Majoitusta Pyhällä rukaslalom-maarit 25-03-11 10:03 |
| • Atomic Race SL D2 puikat rukaslalom-maarit 23-03-11 14:04 |



Starttiryhmässä treenataan laskettelun perustekniikkaa monipuolisesti ja lapsille sopivin tavoin. Laskettelun perustaitoja – kuten hyvää laskuasentoa, kääntämistä, kanttausta, kuormitusta, rytmiä ja sauvojen käyttöä – hiotaan erilaisin harjoittein läpi koko kauden.
